2012/11/28

Gaala

Äkkiä viuhahti ohi sekin tapahtuma, jos näin voisi sanoa. Olin ajatellut ennen conia esim. kertoa mitä cossaan ja heitellä noita wippikuvia mitä muutaman sain hamstrattua tekovaiheessa, mutta rehellisesti sanottuna en ehtinyt. Tällä hetkellä meillä on menossa koulussa viimeinen teoriajakso, josta on koitunut hommia ihan kiitettävä määrä, ja inspistä ja energiaa ei vaan ole riittänyt tämän ketaleen päivittämiseen. Mutta asiaan.

Gaalassa siis päätin kisata ekaa kertaa ihan vaan sen vuoksi että tahdoin kokeilla miltä se lavalla käyminen tuntuu, ja uskaltaisinko sinne vaikka sitten uudemman kerran esityksen kanssa. Hahmoksi valikoitui Katanagatarin Togame, joka on vaan aivan superhieno hahmo superhienosta animusta, ja killunut tuolla cossikuvakansiossa ja mielen perukoilla jo tovin jos toisenkin.

Ei tarvinne kertoa kumpi hahmo.

Oikeasti rakkauteni hahmoon on suuri, ja tällä hetkellä minusta tuntuu lähinnä että "raiskasin hahmon" rumalla cossillani. Eli joo, en ollut pukuuni ihan tyytyväinen. Suurin osa puvusta oli ihan okei, mutta muutama kohta siitä ei oikein toiminut. Kun Gaalan aamuna vedin pukua päälleni Glorialla, tuli sellainen fiilis että pitäisikö sittenkin heittää rääsyt kassiin ja palata kotiin. Lopulta kuitenkin päätin että kun se puku on mukana ja jo päälläkin asti, ja olin raahautunut tapahtumapaikalle asti, niin ei tässä vaiheessa voi luovuttaa itselleen vaikka olisi miten pöhkönnäköinen olo. Uskaltauduin siis sinne tuomareiden eteen ja lavalle asti, ja selvisin kokemuksesta enemmän tai vähemmän hengissä.

Tuomareiden eteen meno kyllä tuntui hyvin paineikkaalta, kun itse tiesin kyllä että jotkut asiat puvussa eivät olleet ihan priimaa, ja samalla tiesin myöskin että tuomarit kyllä huomaisivat sen myös. En kuitenkaan viitsinyt liikaa stressata sitä, sillä tosiaan se ensisijainen juttu tässä koko kisaamishommassa oli se että pääsin kokeilemaan miten ne jutut toimivat, miltä tuomareiden edessä tönöttäminen tuntuu, ja pyörrynkö ja änkytänkö lavalla. Tuomarit kuitenkin olivat mukavanoloisia ihmisiä, eikä tilanteessa tullut semmoista kiusallista pakofiilistä mikä nopeasti tahtoo iskeä epämukavassa tilanteessa. Enkä katkonut edes jalkojani niissä ihanan jyrkissä lavalle vievissä portaissa kun vähän talutettaen autettiin. Itseni voittaminen oli tässä siis jo voitto itsessään. Tulipa hassunkuuloinen lause. :'D

Tekovaiheeltaan ehkä yksi lempijuttuni puvusta.

Kuvia puvusta ei nyt tähän hätään taas ole, kun ei niitä sen kummemmin otettukaan. Johon olen sinällään ihan tyytyväinen, sillä en tahtoisi niitä varmaan missään käyttääkään, ja odotan lähinnä kauhulla miltä näytän niissä lava- ja kuvauspalvelukuvissa. Puku saa varmasti jossain vaiheessa kokea jonkinmoisen uudistuksen jotta sen viitsin vetää päälleni uudelleen, mutta en näe tätä mitenkään mahdottomaksi ajatukseksi.

Gaala noin muuten oli kyllä ihan mukava pikkutapahtuma, se vaan tuntui vilahtavan todella nopeasti ohi. Ihanat ihmiset kuitenkin tekivät tapahtuman, ja yleiskuva jäi sen vuoksi sinne positiiviselle puolelle. Muutamia vähän mälsempiä kommentteja tuli kyllä kuultua päivän aikana, mutta ne pitää vaan jättää sinne omaan arvoonsa. Vinkkinä vaan, että jos toisen ulkonäkö ei miellytä niin sen ajatuksen voi pitää mielellään oman päänsä sisällä sen sijaan että alkaa turhaan tuottamaan pahaa mieltä muille. Ei kaikista voi tykätä, mutta ne turhat sammakot voisi niellä ulos sylkemisen sijaan.

Sinänsä harmi jos tapahtuman tie päättyy tähän, sillä mielestäni tällainen selkeästi cosplayhyn keskittynyt coni, jossa myös länsimaisten hahmojen cossaajat saavat tuntea olonsa tervetulleeksi on hieno asia. Länkkäreille on turhan vähän kisaamismahdollisuuksia, ja muutenkin välillä se suhtautuminen muihin kuin animucossaajiin tuntuu olevan toisinaan turhan nirppanokkaista. Onko sillä oikeasti niin kamalasti väliä mistä maasta se hahmon luoja on kotoisin tai kummasta suunnasta sitä sarjakuvaa luetaan. Hienoja hahmoja löytyy joka lähteestä!

Nyt voi sitten suunnata energiansa kohti ensi vuoden pukuja. Jotka ovat muuten aikalailla auki vielä Frostbitenkin suhteen. Ideoita on kuitenkin liikaakin, ja ainakin yksi suhteellisen varma tapaus ensivuodelle löytyy, joten katsellaan josko saisin aikaan jonkinmoista "tätä saatatte nähdä ensivuonna" -postausta lähiaikoina.