2011/12/08

Materialismia ja lupauksia.

Taas on tovi vierähtänyt, ja asioita saatu aikaan enemmän tai vähemmän cosplayn saralla. Täytyy kyllä sanoa että toi koulu syö jaksamista vähän turhankin paljon, enkä tiiä onko toi niinkään oikea ala mulle. Istutaan melkeenpä kaiket päivät koneella tekemässä tehtäviä saman kaavan mukaan, eikä mitään kamalasti jää mieleen, ja kun pääsee kotiin niin tekee mieli vaan laiskotella kun oon saavuttanut niin kauniin koomatilan tietokoneella lagaamisesta. Vielä kun tuokin ala on aikalailla sopeutunut tähän internet-aikakauteen, niin ei välttämättä työtehtävät paljon tota hohdokkaampia ole tulevaisuudessakaan.. Noh, ainakin on jotain tekemistä päivisin ja saa lisäkoulutusta sen ah-niin-turhantuntuisen lukion päälle. Mutta se siitä aihepiiriin kuulumattomasta löpinästä, back to business!

räpelträpelt
Ilmeet on.

Taannoiset eBay-tilaukset kolahtivat postiluukusta mukavasti peräkkäisinä päivinä, ja fiilis oli heti kuin jouluna! Jos aloittaisi vaikka tuosta peruukista, joka on plusmiinus ihana. Vaikkakin väri on hippasen kirkkaampi ja kuitu kiiltävämpää kuin tuotekuvissa, niin tämä on tarkoitukseensa oikein sopiva. Tämä ei tosin ole ihan yhtä paksu kuin nuo aikaisemmat pitkät peruukkini, mutta ei sieltä mistään verkko kuitenkaan paista läpi, ja ehkä tuo ohuus näyttää myös vähän luonnollisemmalta kuin megapaksuus (ja ainakin kuitua on vähemmän selviteltäväksi jos ja kun tuo päättää mennä takkuun). Saksinkin tuota jo kuosiin, en tosiaan ole jättämässä tuollaista kuitukasaa silmien väliin, mutta kuvia pitää aina olla räpsimässä heti kun saa peruukin käsiinsä, hhahah.

Ja kun en niitä Frostbiten cosseja olekaan paljastanut niin saa arvata kelle tuo on tarkoitettu! Tai arvausleikit sikseen, Code Geass R2'n C.C olisi tarkoitus tehdä tuossa mustassa peruspuvussaan. Päätöksen syntymisestä ei ole kamalan pitkää aikaa jos niin sanoisi, havahduin vaan eräänä kauniina päivänä siihen, että tämän vuoden conit meni jo, ja uusi kausi alkaakin jo tammikuussa! Ihanaa kyllä että on saatu tapahtuma pimeää talvea piristämään, ei tule niin pitkää taukoa coneista.


Paljasta reittä ja olkapäätä, perus talvipuku. :D
  Täytyy myöntää että olen tehnyt tuohon vasta aluspukua, ja varsinaiset kankaat lähtivät tilaukseen vasta äskettäin, mutta opiskelu, rahat ja niin edelleen, veronpalautukset on kiva juttu . Olen kuitenkin tehnyt suunnittelua niin paperille kuin päänsisäisestikin, kaavat on aikalailla valmiina, eikä noiden kankaidenkaan saapumisessa pitäisi kestää kovin kauaa, joten ihan kamalaa hätää ei vielä ole, onhan coniin aikaa vielä kuukausi ( ne kohtalokkaat sanat..). Tilailin nyt kankaita myös Seth-cossia varten niin pääsen aloittelemaan sen kanssa näin ajoissa, eikä sitten tule kiire. Jos uudenvuodenlupauksia tehdään, niin ensivuonna kiristän itseäni senverran, että yritän parhaani mukaan aloittaa sen pukujen tekemisen reilusti ajoissa ettei tulisi niitä itkuparkuja ja vähäunisia öitä kun on taas pitänyt jättää asiat viimetinkaan.
 Olen tosin seurannut ihan kysymysmerkki pään yllä sitä miten jotkut aloittivat kamalan stressaamisen ja "FROSTI ON KOHTA JA MUN PUKU EI OO VALMIS!"-itkun jo joskus lokakuun puolella. Hyvähän se on olla ajoissa, ja saada hommat tehtyä, mutta itkustressaamista on turhaa aloittaa ihan noin aikaisin kuitenkaan, ajoissa aloittamallahan sen voi nimenomaan välttää.

Olen tässä välissä onnistunut myös vaihtamaan sitä toista pukua lukemattoman monta kertaa, kun tuo timeskip-Nia vaan jotenkin ei tunnu sopivan mulle tällä hetkellä. En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin pukiessani viimeksikin sen puvun päälle tuli sellanen olo että ei, näytän ihan pöntöltä tämä päällä. En kuitenkaan aio mitään pukua vetää päälle vastenmielisesti, joten katsotaan mitkä fiilikset on tammikuussa. Kyllä tuonkin puvun aika tulee vielä, ja Nia on hahmona niin ihana ja kiva cossattava, että olen varma ettei se siitä ole kiinni. Ehkä ne on vaan nää kaudet kun maku vaihtelee, vähän kuin arkipukeutumisessakin.


Mutta tosiaan, sieltä eBayn ihmemaasta saapui myös toinen paketti, joka sisälsi aimo kasan halpoja räpsyttimiä, jokaista noista on se kymmenen paria, että ihan kesken ei ole loppumassa. Kokeilin noista muistaakseni noita ylhäältä laskettuna neljänsiä tai viidensiä ensimmäisenä, ja oli kyllä viimeistään peiliin katsoessa sellainen fiilis että nyt on joku ylimääränen megajytky silmässä. :D Tottumuskysymyksiä ehkä. Se liimakaan ei oikein tahtonut pitää, joskin vika voi olla joko liimassa tai omissa kätösissäni, näin ekaa kertaa ripsien kanssa räpeltävänä en ihmettelisi jos kyseessä olisi jälkimmäinen. Mutta harjoitus tekee mestarin!

2011/11/17

Derp

Tulipa taas vähän päivitystaukoa mitä hauskimmasta syystä: tämä ulkoasu alkoi tympiä niin paljon ettei yhtään tekisi mieli postailla mitään uutta ennenkuin se on kivempi. :D Uudistusta nyt ei kuitenkaan tullut vielä, koska en saa millään raavittua noista jo olemassaolevista kuvista kivaa headeriä, tämä kun kuitenkin on cosplayblogi, niin tahtoisin jonkun cosplaykuvan tuohon tökkäistä. Ehkä sitten kun saan vähän photoshoottailtua ja täten sopivaa kuvamateriaalia sitä varten.

Laadukas kuva on hyvin laadukas.

Olen tässä välissä pyöräyttänyt yhden puvunkin aika nopealla aikataululla eräitä halloweenpirskeitä varten, mutta tuota kummempia kuvia ei siitäkään vielä ole. Hahmona nyt kuitenkin oli Blood-C:n Saya, puku valmistui hyvin nopeasti, ja hyvin pienellä budjetilla. Rahaa meni 8 euroa, kun hyödynsin vanhaa vähän liian löysäksi feilattua vekkihametta, kirpputoria ja omia varastoja, oikeastaan ainoa asia mitä piti hakea kaupasta oli kanttinauha. Eipä tuo kokonaisuus pahemmalta näytä, jos ei lasketa tuota peruukkia, joka on vaan lyhyt peruukki + mustaa irtokuitua yhdistettynä hyvin heppoisesti. Nuo kun ovat vähän erisävyisiä mustia, joten en halunnut kiinnittää niitä toisiinsa turhan tiukasti, koska molemmille löytynee käyttöä vielä tulevaisuudessakin. Jos ja kun tätä cossia tulen tulevaisuudessa käyttämään niin hankin kyllä uuden peruukin, ja teen sen Sayan miekankin.

Olisi kyllä kiva päästä lähiaikoina taas photoshoottailemaan vähän, kun vaan olisi kuvaaja jolla riittäisi innostus lähteä rämpimään pihalle ja räpsimään miljoona kuvaa, että joku niistä onnistuisikin. Kuvien onnistumiseen kun tarvitaan niin monta tekijää, ja voin sanoa että ollaan molemmat aika noviiseja kun tähän aiheeseen tullaan. Itse kun en ole niin kovin kauaa cosplayta harrastanut vielä, joten poseeraustaitoni on vielä lapsenkengissään, jonka vuoksi ne kuvat ei aina näytä niin kovin kauniilta, kun asennot ja ilmeetkin ovat vähän milloin mitäkin. Tämän lisäksi olen vähän vaikea kuvattava, ja äärimmäisen nirso valitessani kuvia jotka saavat nähdä päivänvalon, joten sekään ei mitenkään kamalasti auta asiaan, mutta kukapa haluaisi jakaa itsestään rumia kuvia internetissä. Tuo ainoa mörkö joka minua enemmän kuvaa puolestaan ei omaa kovinkaan ihmeellistä valokuvaustaustaa, eikä näin ollen osaa niin kamalan paljoa ohjeistaa minua kameran edessä, taikka aina tiedosta millaiset kuvakulmat ja rajaukset näyttävät parhailta, niin kombotamme kaunetta. Tämä on vain harjoituksen puutetta, erehdyksen kautta oppii ja niin edelleen, mutta joskus tulee mietittyä onko vika minussa vai onko ihan normaalia että 90% kuvista mitä minusta otetaan näyttävät rehellisesti sanottuna aika kamalilta, vaikka miten yrittäisi. :D

Onnellista on sentään se, että kun photoshoottailee omalla kameralla niin saa itse päättää mitkä kuvat pysyvät visusti omissa synkissä kätköissään, ja mitkä pääsevät nettiin asti. Ehkä jäätävin asia on ne conien käytävä-snapshotit, joita saa sitten bongailla netistä tapahtuman jälkeen ja facepalmata naamansa irti sille miten kamalalta voikaan näyttää. Pahinta on vielä se, jos kuvaaja ei odota senvertaa että kuvattavana saisi pyyhkäistyä puvun suoraksi, haituvat pois silmiltä jne, vaan nappaisee kuvan about heti kun kuvan ottamiseen on luvan saanut. Ei näin.

Mutta se siitä. Eilisen puolella tuli tilailtua Frostbiten cosseja varten asioita eBayn ihmemaasta, ja nyt odottelen sormet syyhyten millon pääsen niihin käsiksi. Tilaukseen meni siis peruukki ja paketti irtoripsiä noin yleisesti cosseja varten. Saa sitten nähdä miten käy kun saan ne ripset näppeihini, tuollaisia kun ei ole koskaan tullut naamaansa räpellettyä, mutta kerta se on ensimmäinenkin, ja tuon hintaisten ripsien kanssa ei ehkä haittaa vaikka tärvelisinkin muutamat. Katsellaan sitten uudelleen mielipidettä kun on silmät täynnä liimaa! Tekoripset tuntuvat noin yleisesti heittävän sellaisen kivan boostauksen meikkiin, ja vaikka omia ripsiäni onkin monesti pituutensa vuoksi kadehdittu (=wtf :D), niin nuo tekarit on ihan eri levelillä pituutensa ja erityisesti tuuheutensa puolesta.

2011/10/18

Vaaleanpunainen

 Mielikuvitukselliset otsikot voittoon. 

Näinpä tässä nyt kävi, että suunnitelmat sekä Talksiin että Gaalaan menosta pyörähtivät roskikseen. Syynä aikalailla se rahatilanne, kun tässä lokakuussa on vähän muitakin häppeninkejä jotka sitä rahaa syövät. Ei kyllä harmita sinänsä, sillä perjantaina on kuitenkin PC:n miitti, ja sitten viikonloppuna näen erästä rakasta kaveriani jota en olekaan nähnyt turhan pitkään aikaan.

Noihin häppeninkeihin palatakseni, perjantaina tosiaan kilahti lisävuosia mittariin, ja suuntasimme Ruotsin suuntaan heti kun tuota ikää oli yksin risteillä hhaha. Matka noin muuten ei tämän blogin aihepiireihin uppoa, mutta käytiin me Tukholman Science Fiction Bokhandelnissa, josta pari pientä juttua tarttuikin mukaan. Myönnetään, tiesin tasantarkkaan sen, mitä tuolta halusin jo kun etukäteen tutkin netistä missä tuo sijaitsee. Ja se jokin oli...

Näin-käytät-cosplaypuvun-osia-kuvaustaustana

.. Cosmode! Olen miiteissä päässyt selailemaan noita muiden lehtiä, ja ne on niin silmäkarkkia, että kyllä itsellekin kelpasi. Japania en vielä osaa niin hyvin että noista teksteistä kamalasti mitään tajuaisin, mutta paksu lehti täynnä värikkäitä kuvia kelpaa paremmin kuin hyvin. Plus vielä se, että mukana tuli muutama kaava cosplayssa hyödyllisiin vaatekappaleisiin, jotka kyllä todennäköisesti tulevat vielä käyttöön! Tosi selkeät kuvalliset ohjeetkin on mukana, joten vaikka en sitä teksti-opastusta siitä tajua, niin kuvat kertoo juuri sen verran kun tarvitseekin. Pitänee vaan vähän muoksia niitä kaavoja siihen suuntaan, että ne sopivat omiin mittoihin, koska en ehkä mene vannomaan että nuo pienille aasialaisille suunnatut onesize-koot menisivät itselleni päälle. Lehden lisäksi tuli ostettua sellainen Yoko Littner - avaimenperäasia, koska en vaan voinut vastustaa, ja se se pääsikin heti roikkumaan laukunreunaan kilisemään.

Suomessa jo ennen Ruotsiin lähtöä minua lahjottiin, ja lahjoista kivoin oli kyllä Batteryn lisäksi peli, jota olen jo kauan kuolannut, ja sen ostamista suunnitellut: Eternal Sonata. Hymy kyllä levisi taas korviin asti kun paketin avasin, kyllä tuo kanssaeläjä osaa kuunnella suunnitelmani ja hankkia pelit sopivasti lahjaksi ennenkun ehdin niitä itse kassalle kiikuttamaan, ei haittaa yhtään! Pakko myöntää, että tästäkin pelistä löytyy yksi hahmo joka ainakin noin ulkonäöllisesti innostaisi enemmän kuin paljon, mutta saa nähdä miten käy sitten kun pääsen pelissäkin siihen asti että tuo hahmo vastaan kävelee, koska siinä se vasta varmistuu, meneekö hahmo To do -listalle vai ei. Saatte arvailla kuka hahmoista se on hhaha. Eli toisinsanoen miettikää mikä hahmo on pelin ärsyttävin, sillä itselläni on jokin taipumus valkata juuri niitä hahmoja joille tuntuu olevan hateclubit jollain nurkalla hhaha.


Cosplayn puolella voin kyllä sanoa olleeni täysi vätys viimeaikoina. Olen kyllä saanut tuon Nian nyt tilaan jota voisi kuvata sanalla 'valmis', ja enää puuttuu lähinnä tapahtuma jossa tuota käyttäisin. Nyt kun en CosplayGaalaan menekään, niin puvun käyttö siirtyy jonnekin ensivuoden puolelle. Aina sieltä joku päivä löytyy jolle ei pukua keksikään, tämä on hyvä varasuunnitelma. Nian lisäksi en sitten olekaan tehnyt muuta kuin suunnittelutyötä, ja uusien hahmojen listalle kahmimista, hups. Ensivuodelle on kyllä luvassa vaikka mitä, esimerkiksi ekat kerrat kun pääsen ryhmäilemään! PC: porukan kanssa kun on tosiaan ryhmäcossi suunnitteilla, ja tällä hetkellä onkin menossa se final round -äänestys kahden sarjan väliltä, joista molemmista löytyy kyllä kiinnostavia hahmoja. Tuon lisäksi suunnitelmissa on ollut osittain samojen tyyppien kanssa Baccano! -ryhmis, johon näillä näkymin olen nakkiutumassa Mirian rooliin, ellen nyt ota ja vaihda sitä hahmoa Chaneen. Isaac ja Miria on kuitenkin ihan superlempparit sarjasta, joten mielelläni Mirian rooliin hyppäisin, mutta nyt kun en tuota Isaacin cossaajaa etukäteen tunne, niin voin vain toivoa etten sen vuoksi jänistä. :D 

Näyttääpä noi kuviot epätasasilta, ei ne noin rumat oo oikeesti!
Jos nyt tuosta Niasta vielä senverran mainitsen, niin kokeilin tässä taas innovatiivisesti uusia asioita: softiksen sijaan nuo kultaiset osat syntyivät jämäkästä tukikankaasta ja kultaisesta satiinista. Ihan hyvin tuntuu toimivan, joten mahdollisesti käytän tätä tyyliä jatkossakin johonkin. Tosin pitänee ostaa uutta tukikangasta, tuon nykyisen huonoa huonompi liima alkaa jo ärsyttää.. Kun ei tartu niin ei tartu.

Näin off-topiccina, tää ulkoasu on alkanut jo tökkiä mua silmiin, jotenkin näyttää liian ahtaalta ja ärsyttävältä, joten vaihdosta ehkä luvassa joskus lähitulevaisuudessa, kunhan saan vähän jotain inspistä.

2011/09/10

Narikointia ja demokratiaa!

Eli Traconkin tuli ja meni sitten pitkän odotuksen jälkeen, ja mukavaahan siellä oli!
Saavuimme Tampereelle jo perjantaina, joka on muutenkin tapa, mutta myös perjantaille sijoitetut työvoimainfot vetivät puoleensa vielä vähän lisää, joten Tamperetaloa tuli katseltua jo tuolloin perjantain puolella, samalla myös kummasteltua sitä puoliksi aukirevittyä sorsapuistoa. Mietiskelin sitä, mihinköhän porukka nyt löytää tiensä hengaamaan, mutta hyvinhän sitä tilaa siinä paikan ympäristössä riittää ja riitti ihmisten hengauspaikaksi, ja muutamat reippaat yksilöt löysivät nähtävästi sen monttuisen ja nauha-aidatun sorsapuistonkin omaksi alueekseen.

Itse löydyin sekä lauantaina että sunnuntaina narikkatiskin takaa, jossa pompiskelin sen kahdeksan tuntia yhteensä. Tykkäsin kyllä tuosta hommasta! Jotenkin sopivan yksinkertaista, mutta silti hauskaa, ja hiljaiset sekä kiireisemmät ajat tasapainottivat toisiaan kivasti, pelkkä paikallaan istuminen olisi ollut ihan liian tylsää, mutta jatkuva juokseminen ja seisominen olisi uuvuttanut jalat. Mietin taas tapani mukaan ennen ensimmäistä vuoroa että voi ei, mitäköhän tästä tulee, mutta ei siinä mitään ihmeempiä kommervenkkejä ollut, muutamaa epäselvyyttä lukuunottamatta, joihin sai vastauksia nopeasti muilta vänkäreiltä/ylivänkäriltä. Työkaverit olivat myöskin tosi mukavia, ja tekivät työskentelystä vielä asteen mukavampaa, mitäpä ei hyvä seura parantaisi. Narikka oli myös jännä paikka bongata tuttuja ihmisiä joita ei muuten randomisti conipaikalta löytänyt. Mielelläni nakkiudun narikkaan joissain tulevissakin tapahtumissa siis!

Noin muuten lauantaipäivä tuli hypittyä suurimmaksi osaksi yksinään ympäriinsä ja moikkailtua joitakin vanhoja tuttuja, ja olihan tuo ihan jännää vaihtelua siihen miten yleensä conit tulee hengattua. Ehkä vähän liian tylsää ja yksinäistä vaan kun ei mitään sellaista "kiinteää seuraa" ollut jonka kanssa olisi hengaillut, enkä vieläkään oikein tunne ihmisiä tarpeeksi änkeäkseni seuraan. :'D Ehkä tämä tästä. Tuosta syystä myös kuvamateriaalin määrä lauantailta on aikalailla nollassa, kun tuo kuvailija ei kulkenut kyljessä kiinni. Tuli kuitenkin katsastettua mm. WCS-karsinnat ja sen yhteydessä ollut pukukisa, ja ei kyllä voi muuta kuin kehua sitä laatua! Sekä puvut että esitykset olivat WCS'n puolella luokkaa leuka lattiassa, ja uskon ettei tuomareiden tehtävä ollut lainkaan helppo kun päätöksen hetket olivat käsillä. Sijoittuneet totisesti ansaitsivat paikkansa, ja ensi vuonna nähdään Japanissa jälleen hienot edustajat Suomelta. Onnitteluja niille keille onnittelut kuuluvat, vaikka tänne eksyminen onkin epätodennäköistä. Myös pukukisan taso oli kova, ja panostus pukuihin näkyi selkeästi.

Yksi juttu mistä tuossa cosplaykisasta voisi heittää kritiikkiä oli se cosplaylippujärjestelmä. Enkä nyt tarkoita edes sitä puolta, että lippuja oli jaettu tuplakappaleina, vaan sitä ihan yleistä systeemiä tähän cosplaylippuhommaan. Itse olin ilmeisesti joskus aiemmin lukenut netistä sen, että liput on käytössä, mutta itse conipaikalla tuo tieto oli päässäni epävarmana, kun olin kuitenkin päntännyt mm. niitä työvoimaohjeita siihen päälle, ja tuo lippukäytäntö kun on niin useassa conissa että ne on helppo sekoittaa keskenään. Paikanpäällä koitin etsiskellä tietoa ohjelmalehdestä, josta sitä ei yllätyksekseni löytynyt, joten päädyin kipittelemään vähän ympäri conipaikkaa etsien mahdollista tiskiä josta näitä voisi saada, ja sellaisen sitten loppujenlopuksi löysinkin, ja lipun sain, ja täten pääsin kisoja katsomaankin. Voin vain miettiä ketuttiko niitä jotka ilman lippua koittivat pyrkiä sisälle, mutta saivat tämän faktan lipuista kohti pleksiä siinä kohtaa.

Kun lauantain narikkavuoroni oli 18-22, en sitä illan ohjelmaa kovemmin katsastanut, kun eivät ne ikärajattomat iltabileetkään oikein osunut oikeaan aikaslottiin. Työvuoron jälkeenkin oli sellainen sudennälkä ja väsymys että halusin vain äkkiä ruokaa jostain, ja heittää cossin vihdoin pois päältä. Eipä tuossa yöohjelmassa tosin olisi ollut muita ehdottoman kiinnostavia aiheita kuin se Inside the cosplayers' studio, niin paluu Tamperetalolle ei kovemmin innostanut, josta myöskään narikassa huonoissa kengissä seisoskelusta tähtiä ja salamoita heittelevät varpaat eivät olisi kovin innostuneet. Tosin tuosta ohjelmanumerosta ei yllättävästi ollut ohjelmakartassa mitään merkintää, joten en tuossa vaiheessa ollut edes varma milloin ja mihin olisi tullut hipsiä ohjelman nähdäkseen, eikä se loppujenlopuksi nälkäsärky-fiiliksissä jaksanut kiinnostaakaan niin paljoa.

Omppuhotelli tarjosi taas mukavat unet, ja nyt kun oltiin viisastuttu viimekerrasta sillä, että tajusimme varata huoneen siitä lähemmästä paikasta, ei matkakaan paljoa rasittanut. Tosin huone vaikutti tällä kertaa jotenkin.. heppoiselta. Ei sillä, varustelutaso oli ihan hyvä, ja erona esim. Lahteen tuolta löytyi jopa mikroaaltouuni, jota emme tosin sitten edes käyttäneet mutta anygays. Esim suihkussa käydessä vaan tuntui ettei seiniin uskaltanut kolauttaakaan, kun tuntui että koko seinä kaatuu siitä, kumahteli niin nätisti kun ihmeellistä ohutta muovisysteemiä tuntui olevan. Myös melut käytävästä, ja jokainen yläkerrassa otettu askel tuntuivat kuuluvan kuin kajareista olisi soittanut, tosin tähänkin tottui kohtuullisen nopeasti eikä se sen kummemmin häirinnyt sen jälkeen. Pehmeä sänky ja fluffyt peitot on kuitenkin se pääasia, ja ne on ollut ompussa aina kunnossa.

Sunnuntai-aamu alkoi taas arpomisella, kun en ollut varma jaksanko laittaa cossin päälle vielä toiseksi päiväksi, sillä siinä näkyi käytön jäljet, lähinnä ryppyinä tosin. Tuntui ärsyttävältä kun mekon etumukseen istumisesta ja muusta moisesta aiheutuneet rypyt tuntuivat omaan silmään luovan visuaalisen illuusion siitä, että se olisi ollut mahdoton makkarankuori joka myötäilee vatsamakkaroita joita ei oikeasti ole olemassakaan. Ajatus siitä että potentiaalinen kuvailija on mukana koko päivän kuitenkin voitti ryppyilyn, ja näin päädyin Aerithina paikalle sunnuntainakin.

Conipaikalle päästyämme kävimme vain heittämässä matkatavarat narikkaan, jonka jälkeen suunta oli kohti sorsapuiston reunamia pienenmoinen photoshoottaus mielessä. Voin vaan sanoa että tuon sansiketkun pomppiessa kameran toisella puolella on herpderp -kuvamateriaalin prosentuaalinen määrä toisinaan vähän turhankin suuri. :'D Kun itse yrittää jotenkin keksiä jotain fiksua, ja toinen pelleilee kameran kanssa, ottaa pöhköjä kuvia ja saa minut nauramaan, on ketjureaktio lähtevä ja lopputulos on... vähemmän kuin kaunis. Mutta ainakin fiilis on rento kun kuvaaja on tuttuakin tutumpi, ja kuvista tulee paljon aidompia kun ei tarvitse yrittää pakottaa naamalleen tekohymyä. Kyllä sieltä kuvasaaliin seasta muutamia helmiäkin yksilöitä löytyi, ettei ihan facepalmaamiseksi mennyt kuvien selaaminen jälkikäteen.


Kuvailemisen jälkeen kävin vaihtamassa vaateparren hieman helpompaan malliin, ja suuntasimme katsomaan Cosplayjournalismi netissä -paneelia. Mielenkiintoinenhan tuo oli, oli mukavaa kuulla eri ihmisten näkökulmaa cosplayblogaamiseen ynnä muuhun aiheesta kirjoittamiseen netissä, ja olisi kyllä hauskaa kuunnella jutustelua asiasta uudestaankin, ehkä hieman pidemmällä kestolla. Muutamia kivoja ideoitakin sieltä lenteli, esimerkiksi ne cosplay-käyntikortit kuulostaa tosi fiksulta idealta, siinä saisi taas huomiohuorattua itselleen vähän lisää kävijöitä niin dA:han, tänne blogiin kuin muuallekin hhaha. Ei sillä, teen tätä ihan itseäni varten, mutta ei se yhtään haittaa tietää että jotain muutakin kiinnostaa nämä rupuiset raapusteluni, kyllähän se inspaa huomattavasti enemmän kun tietää ettei vaan kirjoita jotain random cosplaypäiväkirjaa jota kukaan ei lue.

Paneelin jälkeen käytiin mm. syömässä omnom ja niin edelleen, jonka jälkeen päädyin taas sinne narikkaan tekemään toisen vuoroni.Siellä kökin juoksinkin sitten siihen asti että conirakennus alkoi näyttää varsin tyhjältä ja ihmiset oli suurimmaksi osaksi ajettu ulos, jonka jälkeen omakin kotimatka sai alkaa. Ihan alunperin facepalmasin sille, miten olin unohtanut ruksittaa työvuorolistasta pois tuon toisen cosplaykisan ajan, mutta nyt katsottuani sen kokonaisuudessaan Youtubesta.. Ei harmita enää. Jos WCS'n puolella näkyi sitä superia ja eeppistä, niin nuo esitykset esityskisassa olivat kyllä kokeneet sievoisen taantuman. Yaoita, vanhaa läppää, yaoita jne, ei kamalasti kiinnosta. Kielen tunkeminen toisen kurkkuun lavalla ei oo koskaan kohdannut sitä omaa näkemystäni hyvästä esityksestä, anteeksi jos tästä nyt joku yaoi-fani vetää palkokasvia väärään aukkoon. Itseasiassa oli siellä pari esitystä jotka olisivat olleet ihan hyviäkin ilman sitä viimeistä kuolakohtausta, mutta se viimeinen screeni yleisestikin ratkaisee paljon siitä, millainen kuva esityksestä jää. Kuitenkin seassa oli myös niitä hyviä esityksiä, sen enempää erittelemättä, jotka sitten paistoivat sieltä välistä hienoina. Se juttu miksi olisi ollut kiva olla katsomassa kisaa oli se juonto! Hienoa, yksinkertaisen hienoa, ei liikaa eikä liian vähän mitään, ja ne pienet "hieno peruukki!" yms heittelyt oli söpöjä ja varmasti tuntuivat mukavilta kisaajankin korvaan.

Näin tiivistettynä siis hieno coni, jota työnakit värittivät kivasti. Otsikosta vielä senverran, että itse en ollut tuossa conipelissä varsinaisesti mukana, mutta kannatin salaa oransseja, hähää. Ostoksiakaan ei tullut tehtyä kuin yksi, mutta laatu korvaa määrän:

Kurrnam Gurren Lagann 6

Ja kaikenlisäksi tuon etukannen avattuani tämä ilmestyi sieltä välistä! Silmänkarkkia, vaikka tuo taite vääristääkin kuvaa tässä hieman. Kompensoidaan tällä kuvalla esim sitä etten saanut sitä timeskip-Niaa valmiiksi Traconiin. Tosin conista löytyi kyseinen hahmo muutenkin, ja nätti puku olikin, joten olen iloinen siitä, etten turhaan hötkyillyt tuon omani kanssa.


Vielä olisi DesuTalksia ja CosplayGaalaa tälle vuodelle, sen saa nähdä mitä noissa nähdään! (Vaikkakaan Talksissa en nyt välttämättä mitään cosplayaa, ellen keksi jotain tosi simppeliä.) Postauksesta tuli vähän giganttinen, mutta teen sen koska voin, toivottavasti joku jaksoi lukeakin!

2011/08/16

If you fall seven times, laugh eight times

Nyt kun on kaikki paikat kipeinä eikä jaksa muuta tehdä kuin lagailla, on hyvää aikaa kirjoitella tännekin jotakin. Lensin tosiaan eilen hevosen selästä päälleni/naamalleni, ja siinä samassa niksahti olkapää ja selkäkin aika perkeleen kipeiksi, kun kaikenkukkuraksi onnistuin toistamaan tämän kaksi kertaa samalla kaavalla, nam. Sain kanssa suun täyteen hiekkaa, joka ei myöskään ollut kamalan mukava kokemus, kaikenmaailman hevosenpaskat siellä seassa yh, ei ihme että kurkkuunkin on sattunut niin ettei melkeen nielasta pysty. Päänsärky sentään alkaa jo pikkuhiljaa hävitä kun on nauttinut sopivasti aspiriinia. Onneksi mitään ei kuitenkaan murtunut tms, onni onnettomuudessa! Että sellaset masokistiharrastukset hhaha. En nyt kuitenkaan turhan paljon jaksaisi kykkiä ompelukoneella selkä mutkalla kiroamassa, kun ei ole kovin ergonominen tuo ompelunurkkaus. :D Eipä sillä tosin, pitäisi ensin käydä nappaamassa ne kankaat tuota Traconin toista pukua varten, jotta olisi jotain mistä tehdäkin, vaikkakin nyt menee rahasta osa siihen kun pitää ostaa uusi kypärä, argh.

Mielenkiintoisten ja vähemmän mielenkiintoisten WIP-selostuksien sijaan voisinkin heitellä tähän muutaman näitä ensivuoden suunnitelmiani. En nyt suunnittele liikaa näin ajoissa, sillä tiedän etteivät suunnitelmat toteudu jos niitä hamstraa liikaa, mutta tuossa nyt muutama aikalailla varma hahmo. Erityisesti yksi näistä kuumottelee jo kohtuullisen kovasti..



.. Nimittäin Seth! Nyt kun olen jo aikani kuolaillut ja suunnitellut tämän toteuttavani, saapui sopivanlainen porkkana toteutukseen: Trinity blood -ryhmä! Ryhmä on suunnitteilla ensivuoden Traconiin, vaikkei tapahtuman eksaktista ajankohdasta pahemmin tietoa vielä olekaan, mutta ainakin aikaa löytyy kiitettävästi, tälläisen projektin kanssa kun sitä myös tarvitsee. Näppini suorastaan syyhyävät innosta päästä näpertelemään tätä cossia ja kiroilemaan kunnianhimoisuuteni alimpaan helvettiin painiessani kaikkien noiden krumeluurien ja puvunosien kanssa, mutta hiljaa hyvä tulee, ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuten sanontakin osoittaa. Hahmo on kyllä niin täyttä rakkautta, etten malta odottaa pääseväni tämän saappaisiin päiväksi. Noin fun factina sanottakoon, että vaikka tämä kuva on se jota eniten olen hehkuttanut, en ole aivan satavarma toteutanko puvuista tämän version vaiko jonkun niistä muista, vaikkakin kallistun kyllä aikalailla tuohon yllä olevaan pukuun, vaikka se onkin se yleisin puku mitä Sethistä tuppaa bongailemaan.


Blue Rose/Karina Lyle

Tiger&Bunny on hauska sarja, ja Karina hahmona ihana kaikessa tsunderemaisuudessaan. Ja tuo casual-vaatetus on niin kiva ja mun tyylinen, että voisin hyvin vetäistä sen päälle ihan arkenakin, eli pakkohan tuo on toteuttaa, kun ei turhan monimutkainenkaan viritelmä ole. Hiustensa puolestakin olisi helppoa, sillä ei tarvitse kuin hieman kasvattaa ja sävyttää niin tämä oma moppikin kelpaa varsin hyvin. Tuota Blue Rose -puolta en kyllä tule toteuttamaan, ainakaan hyyyvin pitkään aikaan. Ei vaan riittäisi kroppa, itseluottamus eikä taidot tuon toteuttamiseen uskottavasti. Onhan tuo puku kiva, ja pidän tuostakin osiosta hahmoa, mutta ei vaan kestäisi kantti. 



Mutta hetkinen, tämähän on jo nähty? Ensivuoden puolelle on ollut suunnitteilla jonkinlaista pienimuotoista TTGL-ryhmää, jolloin Niailen taas tuolla pre-timeskip -puvulla. Aion parannella pukua hieman, kun esim. kengät osoittautuivat desussa senverran huonoiksi, että ne menevät vaihtoon kokonaan. Yhden super ragekohtauksen on aiheuttanut myös vaatekomeron mystinen mörkö joka on käynyt heittämässä tuohon mekko-osioon pari pientä mustaa tahraa, jotka ei lähde irti niin millään, joten mahdollisesti sekin menee vaihtoon, mikäli pelastuskeinoja ei löydy. Suunnitteilla on myös tehdä muutama muu Nian versio (mm. anti-spiral).

Serah Farron (FFXIII-2)

Koska Serah on ihana, ja tuo uusi puku.. asdgfghj! ♥ Vaikkei peliä ole vielä julkaistu, olen ihan varma että tämä tulee tehtyä, koska tykkään ihan liikaa tosta desingnistä, väreistä, kaikesta! Voisin vuodattaa tähän mm. riemua siitä, että Serah on pelattava hahmo, ja täten enemmän näkyvillä tulevassa pelissä, mutta jääköön se tälle asteelle, ettei mene liikaa fanityttöilyn puolelle. Tykkään, näin lyhyesti sanottuna.  

Tämän enempää niitä kohtuullisen varmoja pukuja ei ole, ideoita on kyllä paljon, joten todennäköisesti hahmoista ei ole tulossa pulaa, toivon vaan että saan nyt nämä kunnialla tehtyä, ja katsellaan sitten esim. ensivuonna mitä siihen lisäksi heitetään!

2011/08/08

Syksy saapuu

Nyt kun kesän conit alkavat olla pulkassa, on aika kääntää kelkka kohti syksyä, ja Traconia. Pukuilusuunnitelmia on jonkinverran, ja se mitä saan tehtyä riippuu nyt täysin siitä miten onnistun saamaan rahaa. Työttömyys kun on lievästi perseestä, vaikka miten yrittää hakea töitä ja opiskelupaikkoja, ei tunnu mistään nappaavan, yhyy oivoi,  jne jne. Hhahah, juuri kun olin napsauttanut tämän viestin luonnoksiin, sain puhelinsoiton: pääsin varasijalta kouluun! Ei sillä, eipä se opiskelijan leipä kyllä niin kovin leveä ole, mutta kai sitä aina jotenkin selviää, ja ammattitutkinto on kiva asia. Mutta back to business.


Kurkistus tulevaan

 Traconiin teen todennäköisesti valmiiksi tuon Aerithin, se on tällä hetkellä aikalailla paria juttua vaille valmis, mutta pieni mutta tästäkin löytyy. Peruukki, ja sen tuomat ristiriitaiset fiilikset. En tosiaan saanut sitä ajoissa fcaconiin, vaan se päätti saapua ~tunnin sen jälkeen kun oltiin lähdetty painelemaan kohti Turkua. Palattuamme conista oli paketti odottelemassa, ja sen avattuani oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Nimittäin se väri. Myyjän kuvassa peruukki on aika rutkasti vaaleampi kuin tämä yksilö mikä paketissa saapui; kuvassa peruukki oli sellainen vivaihteikkaan ruskea, paketista kuoriutuessaan se oli tasaisen tummaruskea. Ei mene ihan monitor settingsien piikkiin tuo. Muuten ihastuin kyllä, kuitu on pehmeää ja varsin aidon hiuksen oloista, ja peruukki on muutenkin laadukkaan oloinen. Käytän tätä Aerithille nyt ainakin kokeeksi, jos ei tunnu oikealta niin eiköhän tuolle muutakin käyttöä löydy.

Itse puku on ollut mukavan yksinkertainen ja helppo tehtävä, jos ei lasketa ärsyttävää säätöä nimeltä kanttinauhojen itse tekeminen. En millään jaksanut metsästää oikeanväristä nauhaa kissojen ja koirien kanssa kun Eurokangas tarjosi vain vaaleaa vaaleanpunaista ja kirkkaanpinkkiä. Yksinkertaistahan sekin toki on leikkailemisen kohdalla, (kun en kuvitellutkaan noita leikkeleväni täysvinoon kuten ehkä kuuluisi,) silittämisvaiheessa sitten meinasikin kärähtää sekä sormet että hermot muutamaan kertaan, mutta kyllä se sitten onnistui. Tuon mekko-osion taas tein ilman kaavoja suorakaiteen muotoisista kappaleista joita sitten muokkailin paremmin päälle istuviksi sovittelemalla ja säätämällä, johtuen mm. siitä, ettei mitään kaavoja olisi edes saanut ängettyä sille Niasta ylijääneelle kankaanpalalle, joten piti hieman soveltaa. Ihan hyvin tuo kuitenkin onnistui, vaikkei ehkä olekaan mikään oikeaoppisen vaatteentekemisen mallikappale. Harrastan kyllä yleensä aika hyvin tuota kankaankulutuksen yliarviontia, koska mikään ei ole ärsyttävänpää kuin se, että kangas loppuu kesken kaiken. Ja kätevää kun näin jälkikäteen niistä jämistä saa jotain aikaiseksikin. 

Niitä muita suunnitelmia/mahdollisuuksia Traconiin olisivat mm. TTGL:n  Nia ja Fairy Tailin Erza Scarlet, molempiin kun löytyisi peruukitkin jo. Niasta joko tuo timeskip tai anti-spiral versio, ja Erzasta taas se perus hameversio ilman armoreita, taikka sitten ne liekkihousut. Voi tätä päätöksenvaikeutta ja ajan vähyyttä, gah. Tällä hetkellä kallistun vähän tuon timeskip-Nian puoleen, mutta saa nähdä mikä on tilanne siinä vaiheessa kun on rahaa ostaa ne kankaat ja muut materiaalit.

Nia ♥

Tuli myös ilmoittauduttua Traconiin vänkäriksi, tai oikeastaan tein sen jo about silloin kun se ilmo aukesi, mutta anygays. Hyväksymisviesti saapui aikoja sitten, ja jos pysyn ykköstehtävässäni, niin allekirjoittanut löytyy narikasta. Narikka on kyllä ihan hyvä paikka, ei tietotekniikkaa jonka kanssa sössiä, hhaha. Ainakaan toivottavasti. Infoaminen sentään on aivan toista tasoa kuin animeconissa, joka oli tosin ihan odotettavissakin. Jäi yksinkertaisesti sanottuna niin hyödytön fiilis siitä animeconin nakkeilusta, ettei toista samanlaista kokemusta toivo ainakaan ihan heti tulevaksi vastaan. Olen kyllä innokas tekemään asioita yhteisen hyvän eteen ja auttamaan niin kauan kun tiedän mitä pitää tehdä, ja kuinka asiat toimivat.

2011/07/21

Viimeisin, muttei.. no joo.

Näin on viimeinen Finncon-Animecon -yhdistelmä koettu, enkä voi sanoa olevani surullinen. Fiilikset on vähän..laimeat. Jotenkin tapahtuma ei itselleni tuonut edes sellaista conifiilistä mikä yleensä on, ja sen kuulin muutaman toisenkin suusta conin päätyttyä. Jollain tavalla mm. se tilojen suuri hajanaisuus aiheutti sen, ettei esim. kaikkia tuttuja tullut bongattua kun porukka oli niin hajallaan, eikä sellainen coneille yleinen markkinameininki ja Fiilis noussut pinnalle sen suuremmin. Tiedä sitten vaikuttiko myös oma cossittomuuteni tähän, sillä cossi päällä tuli hilluttua vain lauantaina. Tällä cossittomalla linjalla selittyy osittain myös postauksen vähäkuvaisuus.

Ja sitä jotain jäi puuttumaan myös infopuolella. Olin tosiaan vänkäröimässä tapahtumassa, eikä se infon määrä mitä ennen conia itselleen sai ollut mitenkään kamalan tähtitieteellinen, itse tehtävistä ei tullut minkäänlaista infoa, ja vuorotkin saatiin siinä päivä-pari ennen conia. Vuorojen myöhäinen saapuminen ei niin iso juttu ollut, mutta omalla kohdallani esim. lauantain cosplay-työaika oli auki vielä silloinkin kun conipaikalle ekan kerran astuin. Onneksi kuitenkin cosplayvastaava sattui työvoima-infopaikalle samaan aikaan kun itse sieltä lätkääni hain, ja asiat selkenivät siltä osin. Parempi infoaminen olisi kyllä jättänyt vänkäröintikokemuksesta huomattavasti paremman fiiliksen. Ja jos töihin on ilmoittautunut niin sinne kuuluuisi myös ilmestyä kiitosnam. Itse en tätä saanut tosin omakohtaisesti kokea, mutta tietäähän sen, että jos joku ei tee tehtäviään niin jonkun ne on tehtävä kuitenkin, ja ne on ne tunnolliset sitten jotka muiden tehtävät saa niskaansa.

Perjantaipäivä meni noin muuten lähinnä siihen että zoomailtiin nuo talot ja tilat mihin coni oli levittäytynyt, niitä kun riitti. Ja asettauduttiin ihanaan hotellihuoneeseen. Majoituttiin siis Centro-hotellissa, joka on kohtuullisen pieni ja viihtyisä hotelli ihan sopivan matkan päässä conipaikasta. Jos pientä mainostusta heitän, niin hotellin aamiaisesta ei kamalasti vaihtoehtoja puuttunut ja esim. hedelmät ja croisantit olivat todella nam ja tuoreita, plus jopa kakkua löytyi. Voi pyhä ähky. Huonekin oli tosi viihtyisä ja toimiva pienestä koostaan huolimatta, löytyi kattotuuletin, kylpyamme, suuri kokovartalopeili ynnä muut mukavuudet. Ainoa pieni miinus jääkaapin puutteesta, ei saanut juotavaa kylmään.  

Hotellihuonefiilikset, hieman pirteämmät kuin conipaikalla. +  laadukas kuva on laadukas.



Conin puolella lauantaina ei tullut tehtyä paljoa cosplaykisan lisäksi. Lähinnä kipiteltiin ympäriinsä ja mietittiin menisikö sitä jotain ohjelmaa katsomaankin, mutta mitään kovin kiinnostavaa ei sitten osunut kohdalle. Itse cosplaykisassa olikin sitten niitä käytännön ongelmia, joista ei-niin-pienin oli se sinfonia-orkesterin setti joka oli kasattu siihen keskelle lavaa, ja johon ei saanut missään nimessä koskea etteivät heidän systeeminsä menisi sekaisin. Sekaisin menikin sitten ryhmäkisaajien pasmat noin esityksien kannalta, kun lavasta oli käytössä varsin minimaalinen kaistale, johon piti saada se esityksensä mahtumaan. Kaikki ryhmät kuitenkin selviytyivät nätisti tästä rajoituksesta huolimatta, isot propsit tästä heille! Kyse ei siis todella ollut siitä, ettemme olisi jaksanut roudata noita kamoja pois tai edes sivuun, vaan siitä ettei se ollut sallittua. Ketuttamaan se kyllä pisti, kun cosplaykisa tuntui olevan toissijainen konserttiin nähden, vaivalla suunniteltu ja harjoiteltu esitys ei kyllä millään pääse oikeuksiinsa tuollaisessa tilassa.

Iltabileissä tuli käytyä myös, ja olihan siellä ihan hyvä fiilinki päällä. Alussa soittaneen bändin omaa tuotantoa en pahemmin tunne, mutta ne kaksi vikana soitettua biisiä nam, The Pillows -covereita ! Hybrid Rainbow on yksi parhaista biiseistä ikinä. Pakko tosin sanoa että bassari paukkasi vähän turhan kovalla, jonka vuoksi välillä oli tarpeen combottaa sormi + korva. Velhonshakki-turnaus oli myös mielenkiintoinen, mutta itse en shakin sääntöjä edes tiedä, niin ne pelillinen puoli jäi pimentoon. FFFight oli ehkä viihdyttävin osa bileitä, ja esim. kaikkien yaoi-fanien summonaaminen oli hyvin.. strateginen veto. :D Kyllähän se vähän surustutti kuulla ettei VisualGayn porukka faitteja enää pidä, mutta tulevaisuus näyttää millaista meno tulee olemaan. Lähdettiin paikalta jo joskus yhdentoista aikoihin, kun ei se meno mitään ihan tajunnanräjäyttävää kuitenkaan ollut. Oli mukavaa kun vänkärinä pääsi ilmaiseksi sisään, vaikkakin lähtiessä sitten törsäsin sen neljä euroa ylihinnoiteltuun Batteryyn, hhuhuh.

Sunnuntaisen animehuone-nakin kohdalla olin aikalailla pihalla noin about kaikesta. Paikalle saapuessani oltiin aikataulusta roimasti edellä, ja minun pyörittämäkseni tarkoitetusta animesta oli näytetty jo kaksi jaksoa. Plus se läppäri.. Ei mitään ongelmaa olisi ollutkaan, jos se coniläppäri olisi sellaista tekniikkaa jota osaan käyttää! Crunchyroll itsessään on tuttu juttu kun sieltä tulee noita julkaistavia sarjoja seurattua harva se päivä, mutta se tietokoneen funktiot eivät auenneet itselleni niin yhtään. Oli varsin jännää kun toisen vänkärin kanssa yhdessä ihmeteltiin sitä, miten ihmeessä tuo rakkine toimii, ja päädyttiin sitten soittamaan apua paikalle kun ratkaisua ei löytynyt edes ohjelappusista. Sitten vastaava saapuu paikalle, näpsäyttää vain simblsalabim, ja kysyy että mikä tässä siis oli se ongelma.. *headdesk*
Pyydän suuresti anteeksi kaikilta jotka olivat kyseisen episodin ja viivästyksen kohdalla paikalla/kyllästyivät odottamaan!
  Loppujenlopuksi vapauduin tehtävästä, kun seuraava vänkäri kutsuttiin paikalle, josta olin ihan helpottunut, mutta jäljelle jäi niin jäätävä nolotus, etten taida hetkeen uskaltaa vänkäröimään, ainakaan mitään missä pitää osata käyttää tekniikkaa..

Yleinen fiilis conista on aika mitäänsanomaton. Olihan se kivaa päästä irti arjesta, käymään Turussa pitkästä aikaa, ja ihastelemaan hienoja cosseja, mutta noin conina ja järjestelyjen puolelta tapahtuma ei kovinkaan hienoa vaikutelmaa jättänyt. Olen kyllä ihan iloinen siitä, että conien matkat eriytyvät, sillä kahden tämänkokoisen tapahtuman yhdessä pitäminen osoittautui viimeistään nyt varsin epäkäytännölliseksi. Muutaman käteenjääneen jutun mainitakseni jäi conista into osallistua joskus itsekin cosplaykisaan, ja mahdollisesti kokeilla vänkäröintiä jossain toisessakin conissa kuin Animecon. Jos nyt saan tämän hyödyttömyyden fiiliksen rapisteltua hartioilta ensin, hhahah. :D Tämä oli kolmas kerta conityövoimana, ja kaikki nuo kerrat olen ollut Finn/Animeconissa.

Loppuun vielä pakollinen turistikuva!

Se on niin hieno ja värikäs, en voinut vastustaa.

2011/07/13

FFFF--

Kesä, kärpäset, ja epätoivo. Ja viikonloppuna Animecon, jota odotan varsin vaihtelevin fiiliksin. Noin enemmän tai vähemmän liittyen, löydyn Animeconissa mm. cosplaykisojen takahuoneesta auttelemasta, toivon olevani avuksi. Omat cossit on vielä vähän vaiheessa, ja tämän kirjoittamisen jälkeen saan hyökätä ompelukoneen kimppuun raivolla. Nyt tarvitsen kuitenkin hetken tauon tuosta rakkineesta.

Tuo kun nyt päätti eilen kosahtaa vähemmän kivasti. Ensin siitä sammui lamppu, joka nyt ei kamalan iso asia ole, sen voi vaihtaa aina, sitten kun niitä vaihtolamppujakin olisi. Mutta lampun sammumisen jälkeen kone alkoi muutenkin rykiä ja pitää normaalia ihmeellisempää ääntä, eikä sitä kamalan siistiä tikkiäkään meinaa irrota. Argh. Vielä olisi pari juttua jotka pitäisi tehdä, suurimpana Aerithin takkisysteemi, jota en todellakaan ala väsätä käsin. Uusi ompelukone hankintalistalla. Olen jo miettinyt varasuunnitelmana esimerkiksi sitä, josko tekisin hahmosta sitten sen KH1-version, jossa sitä takkia ei ole. En ole tosin itse peliä pelannut, mutta desperate times call for desperate solutions, sen ehtii sitten joskus.

Crisis core, Kingdom hearts 2, Kingdom hearts 1, Final Fantasy VII. Kuvasta toki puuttuu se AC-versio, jota itse olen tekemässä, mutta ei se paljoa tuosta peliversiosta poikkea.

Takkiongelman lisäksi nyt stressataan sitä, ehtiikö peruukki tulla.. Periaatteessa sen olisi pitänyt tulla jo, joten toivo alkaa tippua tämänkin suhteen. Loppujenlopuksi saattaa käydä niin, että jätän tämän cossin suosiolla kesken, ja nappaan kaapista jonkun korvaavan, tai menen ilman cossia jonkun päivän. Ei turhaa stressiä.. No, senkin suhteen olen jo feilannut. :D

Tämän ihanuuden lisäksi saan tällä hetkellä kärsiä fyysisestikin, kun ilmeisesti mansikka-allergia tms ilmoittelee itsestään mukavan ihottuman merkeissä. Ostettiin tosiaan eilen mansikoita, joita söin muutaman, ja siitäkö ilo irtosi. Ei itselläni ennen ole mitään tälläisiä allergioita ollut, mutta nyt se vain poksahti jostain yhtäkkiä. Vaatii aikalailla kaiken itsehillinnän olla raapimatta kutiavia käsivarsia kokoajan. Vielä lisäiloa tuo se, että niitä mansikoita on aika kasa vielä jääkaapissa, enkä pysty olemaan syömättä niitä, kesän ykkösherkku!

Vähän pikaraporttia tällä kertaa, nyt potkimaan sitä ompelukonetta ja toivomaan että tapahtuu ihmeitä.

2011/06/25

です!

Desuconraporttia on puskenut suunnasta jos toisestakin, joten voisin heittää omat fiiliksenikin vihdoin. Yhdyn siihen mitä muutkin ovat jo toitottaneet: Desu oli ihan mahtava! Niin yleinen ilmapiiri, cosplayn taso että ohjelma suovat isoja plussia, vaikka myönnän ettei noita ohjelmia tullut tälläkään kertaa niin kovin paljoa katsottua. Toki eurocosplaykarsinnat/cosplaynäytös tuli katsastettua, kuten myös Cosplay meillä ja muualla -paneeli, muu aika meni random pomppimiseen.

Eurocosplaykisa oli kyllä hienoa katsottavaa, ja on hienoa huomata miten ihmiset jaksavat panostaa sekä pukuihin että esityksiin, erityisesti jälkimmäiseen, sillä sitä lavalle yleisesti kaipaa enemmänkin. Kärkikolmikko kyllä sijoituksensa ansaitsi, ja voittaja todellisesti ansaitsi paikkansa finaalissa, vaikken hahmoa ja lähdettä tuntenut, niin esitys oli hyvin viihdyttävä ja puku aika kohtuullisen mahtava. Paneeli puolestaan oli hyvin mielenkiintoinen ja informatiivinen, sillä olen itse jo tovin mietiskellyt lähteväni joskus kurkkimaan muidenkin maiden conikulttuuria ihan paikanpäälle asti, vaikken tosin ihan sieltä kisalavan kautta kuitenkaan. Se saa tosin odottaa hetken, vielä kun ei rahatilanne kummempia matkusteluja salli.

Se loppuosa tapahtumasta sitten meni siihen ympäriinsäpomppimiseen ja kuvattavana olemiseen, vaikken ihan sinne kuvauspalveluun asti selvinnyt tälläkään kertaa.. Ehkä Animeconissa sitten! Bakaconin jälkeen totesin että Serahista saamani palautemäärä oli jännä, mutta nyt voin sanoa että siihen verrattuna Nia oli ihan kameramagneetti! Olen ihan hämmentynyt nyt, kun niin moni tuli pyytämään kuvaa tai kehumaan pukua, ja halejakin sai jaella muutamaan otteeseen, plus jälkikäteen saatu palaute.. Ilo nousee aina kehuista, oma itsekriittisyys kun heittelee välillä turhankin korkeissa lukemissa. ;u; Kiitosnam.

Nia kiittää ♥!
Nia oli cossina päällä muuten mukava, mutta sen ensimmäisen bindauskokemuksen ei ilmeisesti kuulukaan olla kovin mahtava. Itselläni kun ei ole suunnitelmissa crossplayta, niin en kummempaa lättäysvempelettä jaksanut väsätä, eikä aikaakaan oikeastaan olisi ollut, joten tuo oma tukisidehärvellys ei ollut ehkä paikallaanpysyvimmästä päästä. Pari kertaa sai pomppia korjailemaan, joka jo itsessään oli aika episodi kun on pitkä peruukki, ja puvussa vetoketju takana. :D Ja puvun kengät olivat pidemmän päälle täyttä varpaidenmurhaamista, eivätkä pysyneet jalassa niin hyvin kuin olisivat voineet pysyä, jonka vuoksi juoksentelin osan conista sukka(housu)sillani..

Alunperin oli suunnitelmissa olla Nian roolissa lauantai, ja vetäistä Serah sunnuntaina päälle, ja lauantai-iltana tein vielä pienen korjauksen pukuun, mutta päädyinkin sitten Niailemaan myös sunnuntaina. Sunnuntain ilma kuitenkin osoittautui loppupeleissä niin hyväksi ja se Sibeliustalon takapiha-alue niin kivaksi, että joskus puolenpäivän aikaan päädyin vaihtamaan Serahiin. Autossa huom, onneksi oli edes tummennetut takalasit. :D  Photoshoottailtiin pienesti, kun itseltäni ei puvusta vielä kummemmin kuvia löytynyt, ja olen aika tyytyväinen tulokseen, ympäristö kun oli aikalailla sopivaa etenkin Serahille.


Kuvasaldo pomppii siellä kolmensadan kieppeillä koko conin ajalta, vaikken kovemmin harrasta muiden conikuvaamista. Jotenkin se vaan ei ole oma juttuni, tyydyn mielummin ihastelemaan pukuja ja stalkkailemaan niitä todennäköisesti paremmannäköisiä kuvia joita ilmestyy nettiin. Ja toki stressailen aina jälkikäteen sitä, että mitenköhän nyt onnistuin sen naaman vääntämään siihen kuvaan minkä se ja se kuvaaja otti, ja saankohan ihastella herpderp-naamaani netistä jälkikäteen. :'D

 Kaikenkaikkiaan Desu oli kyllä hieno paketti, ja ehdottomasti sen 17 euron arvoinen, vaikka ohjelmissa ei tullutkaan niin kamalasti rampattua, ja mukava hotellihuone kutsui kovemmin kuin yöhäröily Sibeliustalolla. Yleinen fiilinki, conipaikka, ja järjestelyt toimivat kuitenkin hyvin, eikä ruuhkaakaan ollut niin kamalasti, jos nyt ei lasketa esimerkiksi myyntipöytäsalia, jossa tosin mahtui hyvin hyppimään sunnuntai-iltapäivänä kun suurin osa oli jo ostoksensa tehnyt, ja ulkona nauttimassa ihanasta ilmasta. Itsekin jopa ostin tällä kertaa jotain, mutta yllätyin itsekin siitä mitä: vaatteita! Blipon pöydällä oli super alennusmyynti, ja kasa söpöjä hameita 5 euroa/kpl, joten pitihän sitä pari napata mukaan, vaikkei se kestävyys välttämättä ole huippuluokkaa, mutta maksaahan nuo jossain hooämmälläkin enemmän, ja laatu ehkä sama. Animesälää ei niin kamalasti tullut hamstrattua tällä kertaa, edes mangaa en ostanut.

Oli kyllä hienoa olla autolla liikenteessä, liikkuminen esimerkiksi hotellin ja conipaikan välillä olisi ollut mahdollisesti tuskaa etenkin lauantain hyvin epävakaisen sään vuoksi, ja olihan se ihanaa kun lauantai-iltana sai vaan heittää kengät pois jalasta ja istua sen matkan sen sijaan että olisi kävellyt siinä vesisateessa kipeitä varpaitaan kipristellen. :D

2011/06/17

Desucon, täältä tullaan!

Päivitystä pitkästä aikaa. Cosplayväkerrys ja muunmoinen säntäily on pitänyt nyt hetken sen verran kiireisenä ettei ole kummemmin saanut vetäistyä aikaa kirjoittamiselle. Tai aikaa olisi ehkä ollut, jos en olisi harrastanut sellaisia "teen vielä tän pikkujutun ennenkun alan taas näpertelemään.." x 500. Nyt sitä puolestaan ei olisi turhan paljoa, mutta kirjoittelin tämän oikeastaan jo eilen hhaha.

Nyt kun olen saanut puvun valmiiksi niin voin sanoa varmaksi että olen lauantaina Desuconissa pre-timeskip Nia. Puku on jo lähes valmis, yksi pieni juttu vaan pitää vielä tehdä, eikä siihenkään mene kymmentä minuuttia pidempään. Onneksi on kuuden tunnin pajapäivä cossien tekemistä varten hhaha. Jännää kyllä, pääsen ekaa kertaa tutustumaan pidempiaikaisen bindauksen saloihin. Olen toki tehnyt kokeiluja, joten ehken kuole ihan totaalisesti, mutta en ole esim. crossplayannut koskaan niin tuo ei ole aikaisemmin tullut tarpeelliseksi. Eihän Niakaan toki mikään mies ole, mutta hän on niin pikkuloli ettei tissit oikein tunnu istuvan kuvaan.

Sunnuntaille oli suunnitelmissa tehdä Lacus, mutta en onnistunutkaan saamaan sitä valmiiksi, koska kävi kämmi kaavojen ja reffikuvien kanssa, jonka vuoksi esim feilasin. Olisin voinut toki yrittää saada lopun Lacusin tehtyä pajalla, mutten halunnut sitä viimehetken stressiä tälläkertaa. Sunnuntain puku on siis iloisen auki, joko vetäisen kaapista jonkun vanhan puvun, menen Nian roolissa kaksi päivää, tai olen vaan oma itseni vaihtelun vuoksi. Olen nyt heittänyt kassiin mukaan Serahin, joten mahdollisesti se on se sunnuntaipuku jos kaikki menee keikakun mukaan.

Suunnataan siis Lahteen nyt vasta myöhään illalla, vaikka suunnitelmissa oli päästä paikalle jo iltapäivästä, mutta koska toiselle heitettiinkin työvuoronakki niin suunnitelmat vähän kusahti. Ja joudun mm. suunnistamaan yksin hotellilta tapahtumapaikalle lauantaina, pelkään kyllä vähän että mitä siitä tule, omat suunnistustaitoni kun taas tunnetaan, eikä Lahti ole mitenkään erityisen tuttu paikka.. Mutta ehkä tuohon aikaan on sellainen näkyvä virta jännästi pukeutuneita ihmisiä, joiden perään voin hipsiä huomaamattomasti. Ja päätyä esim. ruokakauppaan, mutta ne on pikkuvikoja. Kuten tsukicon 2009, kun en osannut tapahtumapaikalle ja seurasin randomia ernujoukkoa, kuten aika moni muukin teki lössiin liittyen, kunnes jonkin aikaa hiljaa käveltyämme tuli matkalle stoppi, ja tajusimme ettei kukaan meistä oikeasti osaa tapahtumapaikalle. Siinä sitten pyörittiin hetki, soitettiin eniroon ja päädyttiin kävelemään melkein koko matka takaisin: asd, voimala olikin ihan metroaseman vieressä. :D

Mutta asiaan takaisin, toivon että ilma on armollinen eikä sataisi ihan kamalasti, sillä pelkään Nian kenkien puolesta, niiden ollessa aika heppoisesti muokatut. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun teen kengille mitään näin radikaalia muutosta, joten olen kohtuullisen tyytyväinen lopputulokseen, vaikkeivät nuo mitkään maailman kauneimmat ehkä olekaan.

Desussa nähdään です!

2011/06/02

What exactly is a 'title'?

Hiphei ja hellät tunteet vaan! Desucon puskee uhkaavasti kohti ja puvut ovat vielä enemmän tai vähemmän vaiheessa, mutta edistystä on tapahtunut ihan hyvin ja jatkuvasti. Voin tosin taas todeta etten ole vielä satavarma siitä, mitkä cossit nyt desun pääsevät näkemään, mutta suunnitelmia on!



Se yksi varma puku on Nia, nyt kun eilen sen peruukin sain hyppysiini. Oli kyllä mielenkiintoista kun joskus kahdeksalta aamulla tosi ponnekkaasti postipate rinkutteli ovikelloa, hipsin hyvinkin varovaisesti kurkkimaan ovisilmästä, kun ajattelin sen kuitenkin olevan vaan joku yli-innokas jehovantodistaja. :'D Mutta iloiseksi yllätykseksi siellä seisoskeli ukkeli paketin kanssa joten koin oven avaamisen turvalliseksi. Pitää kyllä heittää suositusta eBay-kaupalle Fantasy Sheep, homma toimi paremmin kuin odotinkaan! Maksoin vain normaalista shippauksesta, mutta silti se tuli EMS:llä, plus oli pakattu tosi hyvin ja hoito-ohjeiden kera. Plus se itse peruukki kurrpurr.

Nia on muutenkin kovasti valmistumaanpäin, ja nyt peruukin saavuttua lähtee se viimeinen kiri valmistumista kohti, kunhan ompelukone suostuu olemaan yhteistyökykyinen, nimittäin se on heittänyt aika kovaa kapinaa taas viimeaikoina vaikka olen yrittänyt pitää sen tyytyväisenä kaikenmaailman puhdistelulla ja öljyämisellä, mutta joskus mikään ei vaan riitä. :D On ketkua kun ensin se ompelee ihan nätisti, ja seuraavan saumankin kohdalla kaikki näyttää menevän nätisti, kunnes..


FFFFF--
.. erehtyy sen valmiiksisaatuaan katsomaan toiselle puolelle. Mutta aina ei voi voittaa, etenkään tuon ikiteini-ompelukoneen kanssa. Saatoin kyllä ehkä innostua kun ohjaajat ilmaisivat sen, että ensiviikon jälkeen saadaan tehdä pajalla mitä halutaankaan, eli vapaa pääsy saumureille ja superompelukoneille, plus muutama alan ammattilainen joilta kysyä neuvoa jos ei meinaa luonnistua = cosplayntekomahdollisuus maximum!

Muita pukuja Desuun olen myös suunnitellut, ja nyt odottelen vaan että työmarkkinatuki kolahtaisi tilille niin saisi aloitettua sitä toteutusvaihettakin. Vaihtoehtoina pomppivat Aerith, Lacus ja uutena tulokkaana Steins;Gaten Makise Kurisu, jonka kyllä toteutan johonkin coniin tänä vuonna, se on aika varma, sen verran yksinkertainen ja mukava puku on hänellä, helposti saisi vaikka kaapista löytyvistä vaatteistakin modailtua. Ja Steins;Gate on muutenkin pure awesomeness.


Toisaalta se viimeinen vaihtoehto olisi se, että voisin uudelleenkäyttää Serahia Desuconin toisena pukuna, nyt kun olen tehnyt muutaman pienen korjauksen ja lisäyksen pukuun, ja se näyttää huomattavasti paremmalta. Plussana tässä olisi muunmuassa se photoshoottausmahdollisuus muiden FF(XIII)-hahmojen kanssa, mutta arkailen mm. siitä syystä että paikalle on nähtävästi ilmestymässä toinen Serah, joka luo itselleni painetta, sillä seisoessani vierekkäin saman hahmon cossaajan kanssa on fiilikset lähes väistämättä sellaiset, että oma puku on kämyinen ja näytän tyhmältä. En kuitenkaan ole tuohon pukuun ihan tyytyväinen ja aion vielä joskus tehdä ainakin tuon paidan uudelleen, sillä pari juttua siinä ei miellytä. Saa nähdä kuinka loppujenlopuksi käy ja mitkä puvut pääsevät Desuun asti. :D

2011/05/22

Kukatonta kukankatselua

Tänään tuli käytyä Roihuvuoren Hanamissa, jossa oli PKSC:n (pääkaupunkiseudun cosplayharrastajat) miitti, joka kuitenkin fuusioitui J-rakun porukan kanssa. Kirsikankukat olivat kyllä suurimmaksi osaksi ehtineet jo heittää veivinsä, muutama hassu yksilö siellä puissa vielä sinnikkäästi killui, joten se kirsikankukkapointti oli vähän hukassa, mutta ainakin ilma oli suotuisa! Ihanan lämmintä, mutta pieni tuulenvire joka esti ihan totaalisen sulamisen, ja loppujenlopuksi sai minut jäätymään niin kivasti että oli pakko häippästä paikalta. Itse miittailu oli omalta osaltani aika pienimuotoista, sillä suurin osa paikallaolleista oli itselleni aikalailla tuntemattomia, ja päädyin taas suureksi osaksi istuskelemaan hiljaa paikallani kuin kivi.. : D Argh ujoilu, ärsytän itseäni.





Tai oikeastaan en ole niin ujo kuin miltä toisinaan vaikutan, olen vain taipuvainen miettimään aina kaikkea niin paljon että meinaa pää räjähtää, ja loppujenlopuksi päädyn siihen että ole hiljaa äläkä tee itsestäsi numeroa niin kukaan ei ärsyynny, tai pidä turhan outona. Olen tosiaan itse juuri se tyyppi, joka jää nakertelemaan negatiivisia asioita mitä minulle on sanottu ja hetkiä joina olen vähänkin mokannut ihan turhan pitkäksi aikaa, ja jonka pään sisällä pyörii kokoajan ajatuksia siitä, mitäköhän ihmiset ajattelevat minusta, puvustani tai siitä millainen yleensäkin olen. Se on oikeasti tosi ärsyttävää, kun toisinaan heittäydyn liikaakin lukemaan ihmisten äänensävyjä, ilmeitä ja elekieltä kun he puhuvat minulle tms, ja jään mietiskelemään, että kehtaanko änkeä ihmisten seuraan, vai pitävätkö he minua riesana/naureskelevat silloin kun en ole paikalla. Tähänkin väliin toki voi heittää sen koulukiusaus-faktan, joka on taas yksi ärsyttävä juttu menneisyydessä, enkä haluaisi vedota siihen missään yhteydessä, mutta se on vaan ikävästi jättänyt leimansa siihen millainen olen, ja kuinka vapaasti viitsin itseäni ilmaista. Liika mietiskely ja itsekritiikki on kyllä sellaisia asioita joista haluaisin eroon, mutta ne on vaan kasvanut niin kiinni luonteeseeni, että eroonpääseminen on aika mahdotonta.

Tästä taas johtuu sekin, että joskus en tunne oloani mukavaksi suuremmassa väkijoukossa, jos en tiedä kenen puoleen kääntyä milloinkin, etenkin jos joukkio koostuu lähinnä puolituntemattomista. Ei sillä, ettenkö viihtyisi ihmisten seurassa, olen vain taipuvainen miettimään liikaa, ja se tekee asiat vaikeammiksi kuin ne oikeasti edes ovat.

Avautumista hieman ehkä, mutta aina olo vähän kevenee kun saa purettua fiilikset minitekstiksi. Ja tekstiä kirjoittaessa huomasin että toiset ctrl- ja shiftnäppäimet eivät toimi ja a-kirjain toimii hyvin tahmeasti. Nähtävästi on hyvin kannattavaa kumota juomansa näppikselle. :,D

2011/05/19

Baka baka baka

Nyt on bakat bakailtu ja reissusta jäi ainakin suurimmaksi osaksi hyvä fiilis, oli mahtavaa päästä vihdoin pieksämäen conikin katsastamaan. :)  Baka on muutenkin tuollainen mukava vähän pienempi tapahtuma, joissa on toki aina puolensa, mutta ohjelman vähyyden lisäksi ei kummempaa valitettavaa löydy. Cossikisat olivat hienoa katsottavaa; vaikkakin osallistujamäärä oli aika vähäinen, puvut ja esitykset olivat hienoja. Josko sitä joskus itsekin uskaltaisi johonkin show-sarjaan lavallahyppimistä kokeilemaan, ken tietää. Kisojen juonto oli myös iso plussa, se oli oikeasti viihdyttävää eikä huumorikaan tuntunut turhan päälleliimatulta, ja juontajien hahmokemiat toimivat hienosti yhteen.

Noin muuten ei tullut ohjelmien saralla kurkittua kuin Mikä tässä mättää -paneeli, joka olikin ehkä hienoin ohjelmanumero jota olen koskaan käynyt katsomassa. :D Arvostan sitä, miten joku uskaltaa sanoa asioita suoraan, kiertelemättä turhia, ja piiloutumatta sellasen "no emmätiiä, tää on tietenkin vaan mun mielipide, en mä oikeestaan tästä mitään tiiä" -selittelyn taakse. Plus se interaktiivisuus! Paneelilla ja esitelmällä tosiaan on se ero, että paneeliin sisältyy se yleisön osallistuminen, sen sijaan että panelisti vain höpöttäisi ja yleisö istuisi hiljaa. Sellainen pieni tai suurempi provosointi ja muurahaispesän tikulla sörkkiminen on vaan hyvästä noin keskustelun herättämisen kannalta. Kaikenkaikkiaan mahtavaa.

Noin varsinaisen coniajan ulkopuolelta on pakko heittää miinus lattiamajoituspaikasta. Kävelymatka majoituspaikalta coniin oli aika rapsakka, etenkin sunnuntaina kun piti rahdata kaikki kamatkin mukanaan, puhumattakaan iltabilematkasta, joka oli aika kohtuupitkän tuntuinen etenkin siihen aikaan ja siinä lämpötilassa. Päädyttiinkin sitten nappaamaan taksi iltabileistä takaisinpäin. Enkä osannut villeimmissä kuvitelmissanikaan odottaa että majoituspaikalla olisi niin kylmä kuin siellä oli! Sain vetää päälleni kaikki liikenevät vaatteet ennen makuupussiin hyppäämistä että pysyin edes kohtuullisen lämpöisenä. :D Toki se makuualustan mukaanottaminen olisi auttanut vähän, mutta välillä fiilikset oli kyllä sellaiset että ulkona olisi ollut lämpimämpää nukkua. Plus pehmeämpää tietenkin, sillä makuualustan kotiin jättäminen aiheutti myös kovan lattian havannointia, joka ensimmäisenä yönä combotti kylmyyden kanssa nukkumisen sellaisen ehkä max parinkymmenen minuutin pätkään plus epämääräiseen hämärän rajamailla keikkumiseen. Nousinkin lauantaina ylös joskus viiden aikaan, ja koitin kulutella aikaa. Toisena yönä sain jo nukuttuakin jotenkin, joka ehkä johtui jo varsin mojovaksi kasvaneesta väsymyksestä. Muistona mm. varsin kipeitä mustelmia, naminami. :D Nyt ainakin osaan arvostaa vielä enemmän sitä hotellihuonetta!

Matkat coniin ja conista pois puolestaan hoituivat Desubussilla, joka oli ihan jännä kokemus, voitti VR:n ja sen riistohinnat ihan mennentullen, ja seurakin oli hyvää joten matka taittui mukavasti. Ainoa hämmentävä asia oli se, että takaisinpäin lähdettiinkin jo ennen päättäjäisiä, joka olisi saattanut aiheuttaa wtf-momentin jos toisenkin jos en olisi sitä tietoa korviini saanut ennenkuin bussin lähdettyä, hhahah. :D

Cossien kanssa tuli kyllä kiire, sillä tottakai vasta silloin viimetingassa tajuaa miten paljon on vielä tekemättä, ja sitten saakin valvoa pitkään ja herätä aikaisin että tulisi valmista. Viimeiset nepparitkin jätin taktisesti vasta majoituspaikalla ommeltaviksi, ne kun pitää jokatapauksessa ommella käsin, eivätkä vaadi mitään kuivumista tai muuta mukavaa joka veisi aikaa tai vaatisi järeitä työkaluja tai ompelukonetta. Bakassa ensiesiintymisensä saivat siis Lenalee (lauantai) ja Serah (sunnuntai).

Varmaan ainoa kuva jossa en derppaile ihan kamalasti.
Lenalee tosiaan näki vihdoin päivänvalon, niin kauan kuin se on ollut wip-tilassa, eli joko aiheuttamassa harmaita hiuksia ompelupöydällä tai dumpattuna jonnekin laatikonperälle tarpeeksi ärsytettyään. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin tekeväni tämän bakaan valmiiksi, ja niin siinä sitten kävikin, vaikka viimetippaan jäikin. Noin yleisesti olen ihan tyytyväinen pukuun, vaikka muutama kohta toki aiheuttaakin ärsytystä, mutta olen ylpeä siitä, miten jaksoin tapella sen takin perusrakenteen kanssa, ja väkertää kaikki nuo pienet yksityiskohdat. Pikkuyksityiskohtien tekeminen tosin on kivaa, ei sillä. Ehkä osaan nyt tehdä parempia yläosia. Tai sitten saan tapella ensikerralla ihan yhtä paljon, mutta oppii sitä feilaamallakin. Puku oli kyllä päällä harvinaisen mukava, lukuunottamatta kenkiä, joista toinen hiersi mukavasti kantapään auki. Nimimerkillä "kävelin iltapäivällä Poleenilta Agricolalle sukkasiltaan". Mutta cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä.

Sunnuntaina sitten oli Serahin vuoro, jota vähän arkailin, sillä puvusta puuttuu muutama pikkujuttu, ja yksi osa päätti ottaa loparit ja puski värit irti itsestään niin hienosti, että jätin sen sitten suosiolla laukunpohjalle. Note to self: kannattaa käyttää vaan niitä omia maaleja ja laajennella varastoaan, pajan akryylimaalit on ehkä lievästi sopivampia maalauksiin kuin cosplayhyn. Pihiys. Tuon cossin pienen puutteellisuuden lisäksi itselläni oli etenkin alkupäivästä ihan järkyttävän huono olo, ja meinasin vaihtaa cossin pois jo joskus ennen yhtätoista kun tunsin olevani vähän vähemmän edustava, mutta päädyin loppujenlopuksi kuitenkin pitämään sitä koko päivän kun nyt kerran sen aamulla olin päälleni kiskaissut, ja olokin onneksi lähti paranemaan siitä pikkuhiljaa.

Kuvaajan mielestä kengät oli vissiin rumat. :D

Ehkä hämmentävintä Serahin kanssa oli/on se positiivisen palautteen määrä minkä olen puvusta saanut. En muista koskaan aiemmin kenenkään kummemmin kommentoineen pukujani kumpaankaan suuntaan, joten se tuntui tosi jännältä, vaikkei se määrä ehkä olekaan kovin kummoinen joihinkin supercossaajiin verrattuna. Olen kyllä kiitollinen jokaisesta positiivisesta sanasta mikä cosseistani lausutaakin, etenkin näin suhtkoht aloittelevana cosplayaajana se kannustaa tosi paljon kun tuntee tehneensä jotain onnistuneesti myös muiden silmissä. Eli kiitos ♥!

Nyt bakailujen jälkeen alkaakin se varsinainen näpertämisputki, kun cosseja pitäisi saada valmiiksi tuleviin coneihin, enkä tahtoisi jättää taas kaikkea ihan viimetinkaan. :D Onneksi olen kuitenkin edes hieman hahmotellut sitä, mitä pukuja aion mihinkin coniin tehdä, joten tekojärjestyskin on hahmottunut. Nyt vaan toivoimaan että peruukitkin saapuvat ajoissa, se kun on se suurin juttu mihin ei kamalasti voi enää tässä vaiheessa itse vaikuttaa. Mutta niistä tulevista puvuista selitänkin lisää sitten ensi kerralla.

2011/04/23

Pizzas 'n' horos

Nyt kun vuosi on alkanut kunnolla ja conikausi lähestyy uhkaavasti, olisi pikkuhiljaa aika vähän lyödä lukkoonkin niitä pukuja ja hahmoja, mitä aikoo tehdä. Mutta itseni tuntien voin sanoa että kaikki taas varmasti muuttuu johonkin suuntaan jossakin vaiheessa, joten mikään absoluuttinen totuus ei ole tämänkään viestin pointti, valotetaanpas vain sitä, millaiset suunnitelmat tällä hetkellä ovat, ja millaisia hahmoja cossikansioideni kätköistä löytyy. Tässä ei tietenkään ole kaikki, vaan vain sellaiset puvut jotka todennäköisimmin teenkin vielä joskus/lähiaikoina.

Olen viimeaikoina muutenkin katsonut kohtuullisen paljon animea, joka ei ole aina ihan itsestäänselvyys kaltaiselleni keskittymiskyvyttömälle ketulle, ja sen kenkkuakin kenkummalle nettiyhteydelle ( ihanin mokkula, rakastan sut kohta kappaleiksi ja ikkunasta pihalle..). Niistä sarjoista joita nyt olen saanut katsottua/katson tällä hetkellä on löytynyt varsin monta hahmoa joiden cossaaminen joskus kiinnostaisi, mutta ajankohdasta en ole varma. Olen kyllä animesarjojen kanssa varsinainen hamsteri, aloittelen aina miljoonaa eri sarjaa ja jos anime ei jostain syystä ihan heti sytytä niin se tippuu mielestäni, ja aloitan uusia kun en muista/jaksa katsoa kesken olevia. Sitten taas jossain vaiheessa törmätessäni uudestaan kesken olevaan sarjaan koen ahaa-elämyksen ja jatkan sen katsomista. Varsinainen noidankehä.

Mutta takaisin siihen postauksen pointtiin, eli katsaus To-do -kansioiden kätköihin alkakoon!


Serah Farron (Final Fantasy XIII)

Serah on se, joka ainakin vielä vuoden alussa oli tämän vuoden kohtuullisen varma nakki, ja jonka teossa olenkin päässyt jo aika hyvään vauhtiin, mutta tällä hetkellä projekti on vähän jäissä muutamastakin syystä. Vielä pitäisi materiaaleihin hankkia hamekangas ja kengät sekä pari pikkujuttua. Paita kun on jo lähes valmis, liivikin valmistumaanpäin, ja peruukki odottelee käyttäjäänsä jne. Todennäköisin tähtäyskohde olisi Desucon, johon näköjään jonkinlainen FF-ryhmä on kerääntymässä, mutta saa nyt nähdä saanko valmiiksi/haluanko tehdä tämän sinne, kun jotenkin motivaatio pukua kohtaan on aika matalalla tällä hetkellä.



Lenalee Lee (D.Gray-man)

Seuraavana luokassamme 'lähes valmiit' on Lenalee kolmosuniformussaan. Oikeastaan vain takki on vielä kesken, kengät, hame ja peruukki ovat jo valmiina odottelemassa käyttöä. Takistakin oikeastaan puuttuu enää vaan muutama koristenauha, tuo rose cross -lätkä ja napit. Ehkä ärsytti, kun sain hirveän intopuuskan alkaa tekemään tätä taas, vain huomatakseni että se punainen nauha jota koristeluun käytän on aikalailla finito, ja sitä pitäisi hankkia lisää. Mutta nyt on lisätarvikkeet hankittu, ja näpertely jatkukoon! Jotenkin tekisi hirveästi mieli tehdä tälle vuodelle myös se ykkösuniformu, koska mustavalkoinen, kiva design, ja pitkät hiukset, mutta saa nyt nähdä jos rahat ja aika riittävät.



Aerith (Final Fantasy VII)

Aloin pelaamaan FF seiskaa vähän aikaa sitten ja koukkuunnuin. Olin kyllä stalkannut kun sitä pelataan, ja nähnyt kuvia, hypetystä ja spoilereita ympäri nettiä, mutta itse sain näppini tähän vasta nyt. Mistä olenkaan jäänyt paitsi! Mutta pelihypetys sikseen, ainakin tällä erää. Aerith/Aeris valloittaa asenteellaan ja aurinkoisuudellaan, hän on ihanan positiivinen ja huoleton hahmo, joka on kuitenkin kokenut monenlaista ja osaa suhtautua asioihin ja mahdolliseen vaaraan rauhallisesti. Tuo pukukin on kivannäköinen ja kohtuullisen yksinkertainen toteutettava noin ompelun puolelta, vaikkakin proppiosastolla kukkakori ja tuo tikku kilpailevat keskenään. Tosin kukkakorijuttua varten osaset voisi vaan ostaa nopsasti kaupasta, joten luultavimmin tuon tikunkin teen. Itseasiassa ihan aluksi kun peliin tutustuin, ajattelin Tifan olevan se lemppari ja sellainen hahmo jota voisi joskus cossatakin, mutta ajan myötä hahmo alkoi vähän ärsyttää ja tuntua liian kaksiulotteiselta (tissejä lukuunottamatta), ja näin Aerith-innostus pääsi suurempaan mittaan. Olen mietiskellyt, että jos en sitä Serahia tee Desuconiin, niin Aerith voisi olla toinen vaihtoehto, jolla pääsisi sitten lurkkimaan siihen FF-ryhmäänkin. :D


Lacus Clyne (Gundam Seed, GS Destiny)


Suhtkoht uutena tulokkaana listalta löytyy Lacus. Peruukkihan tähän löytyisi jo, eikä puku noin pääpiirteissään kovin monimutkainen ole, joten tämän toteutuminenkin on ihan todennäköistä ainakin jossain vaiheessa! Lacus on ihanan positiivinen ja asenteeltaan ja periaatteiltaan sydämellisen tuntuinen hahmo, joten oma samaistumiseni ja hänen ihannointinsa ei ole kovin yllättävää. Olen katsonut SIEMENtä nyt sen 25 jaksoa, ja stalkannut vähän kuvia Destinyn puolelta, ja tykästyin myös siihen Lacuksen (asd miten toi taivutetaan) commander-asuun tms, joten sekin olisi mahdollinen, kunhan ensin saan itse sarjan katsottua, koska ennen sitä sarjan ja hahmon tuntemista en cossaa yhtään mitään. Tosin olen pariinkin otteeseen harkinnut tekeväni poikkeuksen tämän kohdalla, koska ainakin SEED tuntuu vähän kuivakalta katsottavalta, kaikkien niiden taistelukohtauksien kanssa. Ei sillä, taisteluräiskimiskohdissa ei yleisesti ole mitään vikaa, mutta jotenkin ne tässä sarjassa on vaan toteutettu tavalla joka ei erityisemmin viihdytä ainakaan itseäni niin suuresti että kummempia elämyksiä niitä katsomalla saisin. Yksinkertaisemmin/kärjistetymmin sanottuna "kettu mitä shaibaa mutta pakko katsoa koska cosplay", eiku.


C.C (Code Geass), koska sehän ei toki tullut kuvasta ilmi.

C.C on yksi niistä hahmoista jonka cosplayaamista olen suunnitellut jo kauan, jos ja kun se tapahtuu, on puku luultavimmin tuo R2-versio, koska se vain miellyttää silmääni + sopii toteutettavakseni vaikeusasteeltaan. Ja muunneltavaksihan tämän puvun voisi tehdä tekemällä sen valkoisen aluspaidan ja cheese-kunin vielä kaveriksi, jolloin ei ainakaan pelkoa kummemmasta paahtumisesta olisi. Oiva kesäcossi siis! Ja saisi syödä pizzaa hyvällä tekosyyllä, hhahah. C.C:n hahmo on itsessään muutenkin kiinnostava, ja Euphemian rinnalla lempparihahmoa Code Geassista nimetessä. Lisäliikuntaan tämä toki inspaa kun aika timmissä kunnossahan tuo on vaikka kurveja löytyykin, ja reidet ja takapuoli vilkkuu noiden lärpäkkeiden lomasta ihan kiitettävästi. Mutta onneksi lähtötilanne ei ole ihan toivoton ja operaatio "kiinteytyminen" on jo käynnissä.




Seth Nightroad (Trinity Blood)

 Sarjassamme sitten kun olen rikas ja hermot riittää näpertelyyn. Seth houkuttelee tosi kovasti, vaikkakin tuo työmäärä puvun kanssa tulee varmasti olemaan aika kohtalainen, mutta eihän sitä cossia yleensäkään tarvitse parissa päivässä pieraista kasaan. Seth on lempihahmoni Trinity Bloodista, ja tuo asu vain yksinkertaisesti hivelee silmiäni niin värimaailmansa kuin koristeellisuutensakin puolesta. Olen jo mietiskellyt materiaalivalintoja ja tekotapoja tätä varten, joten mahdollista on, että tämäkin tullaan vielä näkemään. Mitään aikarajaa en kyllä tähän kohtaan laita, koska kun tämän projektin kimppuun hyökkään, niin haluan myös tehdä sen kunnolla, eikä sitä koskaan tiedä montako yritystä onnistuminen vaatii. Puvusta kun kuitenkin löytyy monta itselleni ihan uutta juttua. Plussana myös tähän lisäksi tekisin ne Sethin pikku haarukat, jotka olisi ekat kunnolliset propit ikinä! Alkaa kyllä kutkuttamaan tämän aloittaminen jo, aaa. Jotenkin itseeni on iskenyt sellainen proppihimo, haluaisin ihan hirveästi tehdä jotain jännää millä huitoa! Se että saa jotain käsiinsä kun tuntuu helpottavan poseeraamistakin jonkinverran, ja minunlaiselleni "yhyy miten päin tässä nyt olisi" -poseeraajalle se olisi ihan hyvä juttu.



Nakiami (Bounen no Xamdou / Xam'd of The Lost Memories)

Nakiami on hahmona jotain mitä ihannoin ja mistä pidän; se toisista huolta pitävä sydämellinen otus, jolta löytyy kuitenkin asennetta muuhunkin kuin rakastamiseen ja hyväntekemiseen. Voisin aloittaa tämän tekemisen heti, kun keksin että miten toteutan tuon vyötäröhökötyksen, joka on jo tuottanut mietintätuokion jos toisenkin, loput puvusta kun on kuitenkin kohtuullisen yksinkertaista. Ensinnäkin se näkyvien saumojen puute tuottaa hieman mietintää, sillä kyllä, jos jotain ompelee, siihen tulee saumatkin. Eksoottisin ja älyvapain tapa toteuttaa tuo saumattomasti olisi toki muotoilla se päälleen conipäivän aluksi ilmakuivuvasta massasta tms, eipä jäisi saumoja! Saumattomuuden lisäksi tuosta vaatekappaleesta löytyy myös se suurempi haaste nimeltä korsetin tekeminen, joka sekin on itselleni ihan uusi juttu. Toki tuon voisi feikata myös pukemalla korsetin sen alle tekemään tuon muodon, ja tekemällä tuosta itse puvunosasta vain kangaslärpäkkeen jonka vetäisi siihen päälle. Mietintää on siis harjoitettava vielä.


Togame (Katanagatari)
Togamen nähdessäni ensimmäinen reaktio oli sen huomaaminen miten gagalicious hahmo on vaatetukseltaan kaikessa epäsymmetrisyydessään, ja hiustyyliltään myös (sekä noiden pidempien että lyhyempien hiusten kanssa!). :D Jo puku yksinään on niin hauskan omaperäinen ja värikäs, että cosplayfiilis nousee jo sitä katsoessa, mutta kun tähän vielä lisää hahmon persoonan, joka myöskin on hauskan omaperäinen ja särmä, iskee "tämän teen joskus" -fiilis aika täysillä. Katanagatari on sarjana muutenkin jotain virkistävän erilaista, sen graafinen ilme ja juonenkulku natsasivat aivan mahtavasti omaan makuuni. Ajankohdasta en vielä tiedä, katsotaan sitten kun olen saanut nämä tulossa ja menossa olevat pukuprojektit valmistumaanpäin.


Nia Teppelin (Tengen Toppa Gurren Lagann)

Katsoin Gurren-Laganin tuossa jonkinaikaa sitten (!), ja ihastuin kyllä ihan yleisesti koko sarjaan, mutta se eniten cosplayhermoja kutkuttava tapaus oli kuitenkin Nia. Neidin luonteessa on jotenkin niin sopivassa suhteessa sellaista pientä sinisilmäisyyttä, avoimuutta, höpsöyttä ja iloisuutta, ettei vain voi olla pitämättäkään. Tuo kuvan pukukin on niin kiva ettei tarvinnut kahta kertaa miettiä että lisäänkö vai enkö sen listalleni, ja se on onnistunut kiilailemaan itseään aika kärkipäähän tässä toteutusjärjestyksessä; aloitettukin on jo, joten on paljon mahdollista että tänä tulevana kesänä pompin jossain conissa Nian roolissa. Vielä kun voisi vääntää omaa moe-mittariaan vähän suuremmalle asteelle.



Youko (Inukami!)

Youko on taas niitä hahmoja joiden cossaamista olen suunnitellut jo tovin jos toisenkin, siitä asti kun Inukamin sain katsottua on ajatus kihelmöinyt takaraivossa. Inukami on kyllä sarjana ihan mahtava, kaikkine shukucheineen ja norsusensuureineen, niin sen huumorin kuin varsinaisemman juonenkin puolelta, Youko taas on hahmona yksinkertaisesti sanottuna mahtis, ja mukavan luonteikas tapaus. Tämä olisi aika nopea ja helppo cossi, joten todennäköisesti sen johonkin väliin teen, ehkä vielä tälle vuodelle, ken tietää. Cosplaykannalta jännin juttu hahmossa on varmaankin nuo punaiset silmät, jotka suorastaan huutavat että käytä piilolinssejä. Tuo piilolinssien kanssa pelleily kun vähän karmaisee minua, sillä en moisia ole koskaan käyttänyt, enkä muutenkaan kamalasti välitä silmieni sörkkimisestä. Mutta kerta se on ensimmäinenkin, toivon mukaan saan ne kunnialla silmiini, eivätkä ne häviä minnekään luomen alle ja aivokätköihin ikiajoiksi.


Horo (Spice and Wolf)
Horon olen oikeastaan tehnytkin jo kerran, hyvin kämäisesti, joten haluan ehdottomasti ottaa uusinnan ja tehdä paremman version! Etenkin se vanha peruukki on yksi fiasko, mahdottoman harva takaa, ei millään pysynyt suoraa muistuttavanakaan ja superhelposti takussa = taattua suomilaatua, eikä värikään ihan natsannut. Hahmo on kuitenkin ihan mahdottoman kiva, ja tässä pääsisivät myös uusiokäyttöön ne Youko-cossiin suunnitellut punaiset piilarit, joka olisi ihan jes, kun eivät ne piilaritkaan ihan ilmaisia ole.



Kureha Touka (Shining tears x wind)
Kureha on yksi niistä hahmoista joka piti vain nähdä kerran, ja instant nam --> cossikansion osion 'ehkä' asukiksi. En ole katsonut animea kovin montaa jaksoa, ja peliin (Shining wind) en ole näppejäni saanut, ja tuskin saankaan ellei jotain maagista tietä nurkkaan ilmesty japsipelejä pyörittävä PS2 ja allekirjoittaneelle taitoa tajutakin siitä jotakin. Mutta tuo puku on vaan kaikessa fenixmäisyydessään hauska, ja siihen kuuluu parimetrinen jouskari! En tiedä miksi, mutta jostain aikojen alusta olen vetäissyt tämän selittämättömän obsession jouskareihin, vaikken ole vielä toteuttanut ainuttakaan pukua jossa sellainen olisi. Sitten kun saan sarjan katsottua, niin puvun tekeminen on hyvinkin mahdollista.

Ja nyt on taas hyvä hypätä takaisin pelaamisen ja askartelun pariin. :D Tänään kun tuli shoppailtua vähän lisää askartelutarvikkeita (mm. softista ja akryylimaaleja), joista toivonmukaan vielä näiden parin vapaapäivän aikana syntyy jotain pientä järkevää. Näin jälkiviisautena tajusin kyllä, että olisi pitänyt käydä kangaskaupassakin, koska kutkuttaisi ihan laittoman paljon aloittaa yhden puvun säätäminen nyt kun siihen olisi hyvin aikaakin, ja toista pukua taas en voi jatkaa ennenkuin saan siihen vetoketjun hankittua. Tietenkin kaupat on seuraavan kerran auki vasta tiistaina, jolloin tietenkin myös tämä lomailu loppuu. ´^` Mutta no can do.